sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Vaahtokarkkikakku

Viime blogipostaus jäi välistä, koska ei ollut ohjetta mitä laittaa.
Tässä kuitenkin ohje vaahtokarkkikakkuun, jota tein noin viikko sitten :)

Pohja:

175 g kaurakeksejä
75 g margariinia
1 rkl ruokosokeria
1/2 tl suolaa

Täyte:

300 g vaahtokarkkeja
3/4 dl vispikermaa
1 liivatelehti
2 1/2 dl vispikermaa
1/4 dl tomusokeria
2 rkl vettä

Päälle:

Suklaarouhetta
Vadelmia


Vuoraa 24 cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Hienonna keksit ja lisää joukkoon suola, ruokosokeri ja sulatettu margariini.
Painele seos vuoan pohjalle.

Laita vaahtokarkit mikronkestävään kulhoon ja lämmitä 600 W muutaman minuutin ajan, mutta sekoita massaa puolen minuutin välein.
Kun vaahtokarkit ovat sulaneet kuohkeaksi massaksi, sekoita joukkoon 3/4 dl vispikermaa.
Anna seoksen jäähtyä, muttei jähmettyä.

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen.

Vatkaa 2 1/2 dl vispikerma ja tomusokeri vaahdoksi.
Sekoita joukkoon jäähtynyt vaahtokarkki-kermaseos.

Kuumenna vesi kiehuvaksi ja sulata joukkoon liotettu liivatelehti.
Sekoita täytteeseen.
Levitä täyte keksipohjan päälle.

Nosta kakku jääkaappiin hyytymään noin kolmeksi tunniksi tai kunnes se on jähmettynyt.

Irroita kakku vuoasta, kunnes se on jähmettynyt.
Koristele haluamallasi tavalla.


Ohje on mukailtu Kinuskikissan helpot suosikit kirjasta.