lauantai 5. marraskuuta 2016

Mansikkajuustokakku

Tein tätä kakkua noin viikko sitten ja aion tehdä jatkossakin!

Pohja:

180 g digestive-keksejä
80 g margariinia

Täyte:

250 g mansikoita
7 liivatelehteä
1 dl sokeria
2 dl vispikermaa
200 g mascarpone-juustoa
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
200 g maitorahkaa
3 rkl mansikkamehua

Pohja:

Murskaa keksit ja lisää joukkoon sulatettu margariini.
Painele seos irtopohjavuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin.

Täyte:

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vispikerma vaahdoksi.
Vatkaa toisessa kulhossa vaniljakastike.
Sekoita kolmannessa kulhossa mascarpone-juusto ja maitorahka.
Muussaa mansikat sauvasekottimella ja lisää seos maitorahkan ja mascarpone-juuston joukkoon.
Lisää joukkoon myös kermavaahto ja vaniljakastikevaahto.
Sulata liivatelehdet kuumaan mansikkamehuun.
Lisää hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Kaada seos pohjan päälle ja nosta jääkaappiin, kunnes se on jähmettynyt kokonaan.

Kakun päällä on murskattua vadelma-valkosuklaata.


lauantai 29. lokakuuta 2016

Toffeemuffinit Lemon curd -täytteellä

Näin Instagramissa videon, jossa muffinien sisälle laitettiin Lemon curdia ja ajattelin itsekin kokeilla :)

Muffinssit:

2 dl sokeria 
2 kananmunaa
150 g sulatettua voita
1 dl maustamatonta jogurttia
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Toffee-kuutioita

Sisälle:

Lemon curdia

Kuorrute:

200 g maustamatonta tuorejuustoa
130 g margariinia
6 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria tai -uutetta
1 tl sitruunamehua tai -aromia

Muffinssit 

Vatkaa sokeri ja kananmunat vaahdoksi.
Lisää joukkoon sulatettu margariini, jogurtti ja keskenään sekoitetut kuivat aineet.
Lisää lopuksi toffee-kuutiot.
Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Kun muffinssit ovat kypsiä, ota keskeltä pieni pala pois ja täytä se Lemon curdilla.

Kuorrute:

Sekoita kaikki ainekset sekaisin.
Laita kuorrute pursotuspussiin ja nosta halutessasi jääkaappiin noin 30 minuutiksi jähmettymään.
Kuorruta jäähtyneet muffinit.


lauantai 1. lokakuuta 2016

Omena-murumuffinit

Pikkuveljeni kummitäti tuli kylään, joten tein tällaisiä :)

Muffinitaikina:

200 g margariinia
2-3 omenaa
3 kananmunaa
2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 dl maustamatonta jogurttia

Muruseos:

75 g margariinia
1 dl sokeria
2 1/2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
1 tl kanelia

Päälle:

Valkoista sokerikuorrutetta

Muffinitaikina:

Sulata margariini, kuori ja kuutioi omenat.
Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää sulatettu margariini ja sekoita lastalla käännellen.
Sekoita kuivat aineet ja siivilöi taikinaan puolet jauhoista. Sekoita.
Lisää jogurtti. Sekoita.
Siivilöi joukkoon loput jauhoista ja lisää myös omenat. Sekoita hyvin.
Jaa taikina muffinivuokiin.

Muruseos:

Sulata margariini.
Lisää sulaneen rasvan joukkoon muut ainekset. Sekoita.
Ripottele muruseos muffinssien pinnalle.

Paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.
Anna jäähtyä.
Koristele halutessasi sokerikuorrutteella.




lauantai 24. syyskuuta 2016

Galaxy mirror cake

Blogini täytti 3 vuotta 15.9.2016, jonka kunniaksi tein noin kaksi viikkoa sitten tällaisen kakun.
Löysin ohjeen Rosanna Pansino -Youtube kanavalta. Suomensin ohjeen, joka on tässä alla.

Kakkupohjan ja voikreemin ohje: http://riianherkkupuoti.blogspot.fi/2016/08/lego-kakku.html

Kakun väliin laitoin:

vadelmahilloa
kermavaahtoa

Galaxi kuorrute:

220 g valkosuklaata
2,5 dl sokeria
1,25 dl kylmää vettä
0,6 dl huoneenlämpöistä vettä
1,25 dl glukoosisiirappia
1,25 dl sokeroitua kondensoitua maitoa
5 tl liivatejauhetta
haluamasi värisiä elintarvikevärejä
( koristeluun tarkoitettua glitteriä )

Halkaise kakkupohja 2-3 osaan ja täytä haluamillasi täytteillä. Valmista voikreemi ja kuorruta kakku kauttaaltaan. Laita kakku jääkaappiin odottamaan, kunnes sitä tarvitaan. Kannattaa käyttää irtopohjavuokaa, jotta saat kakulle tukevan pohjan.

Galaxi kuorrutteen valmistus:

Sekoita liivatejauhe kylmään veteen, sekoita hyvin! Laita jähmettymään 5-10 minuutiksi.
Mittaa kattilaan huoneenlämpöinen vesi, glukoosisiirappi ja sokeri. Nosta kattila liedelle ja keitä miedolla lämmöllä n. 7-8 minuuttia tai kunnes se kiehahtaa. Nosta pois liedeltä.
Lisää joukkoon liivatejauheseos ja sekoita.
Lopuksi lisää joukkoon vielä kondensoitu maito ja sekoita hyvin.
Pilko valkosuklaa toiseen kippoon ja kaada päälle äsken valmistamasi seos.
Anna jähmettyä 2-3 minuuttia.
Ota sauvasekoitin ja sekoita seos tasaiseksi.
Kaada seos toiseen kulhoon siivilän läpi, jotta varmistat ettei seokseen ole jäänyt mitään möykkyjä.
Jaa seos pienempiin kulhoihin ja värjää eri värisiksi.

Vuoraa pelti leivinpaperilla ja laita keskelle peltiä esimerkiksi kulho, jonka päälle saat kakun laitettua. Kaada erivärisiä galaxi-seoksia kakun päälle vuorotellen ja lopuksi voit tasoittaa lopputulosta hellästi lastalla. Kuorrute valuu itsestään kakun reunoille. Kuorrutteen voi antaa jähmettyä kakun päälle joko jääkaapissa tai huoneenlämmössä.


torstai 1. syyskuuta 2016

Mokkaruudut

Näitä mokkaruutuja tein jo pari viikkoa sitten, mutta sain vasta nyt julkaistua. Julkaisin äsken myös videon näiden teosta. Videoon pääset painamalla tästä.

Pohja:

125 g margariinia
1 dl sokeria
2 kananmunan keltuaista
1 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja

Kuorrute:

1/2 dl vettä
4 tl pikakahvijauhetta
1 kananmunan keltuainen
100 g margariinia
3 dl tomusokeria
100 g valkosuklaata ( itse käytin vadelma-valkosuklaata )


Pohja:
Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keltuaiset ja vaniljasokeri. Lopuksi lisää joukkoon vielä vehnäjauhot muutamassa erässä. Vuoraa 20 x 30 cm kokoinen vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja taputtele jauhotetuin sormin. Nosta 200 asteiseen uuniin noin 10 minuutiksi.

Kuorrute:
Kaada vesi kattilaan ja keitä kiehuvaksi. Nosta pois liedeltä. Lisää joukkoon pikakahvijauhe. Sekoita kahvin joukkoon keltuainen. Lisää kattilaan voi ja nosta taas liedelle. Kun voi on sulanut lisää joukkoon tomusokeri. Sekoita seosta koko ajan, kunnes se kiehahtaa. Nosta pois liedeltä ja jäähdyttele muutama minuutti. Lopuksi lisää joukkoon valkosukaa ja sekoita tasaiseksi. Levitä kuorrute pohjan päälle ja nosta jääkaappiin jähmettymään pariksi tunniksi. Leikkaa jähmettyneestä piirakasta reunat pois ja sen jälkeen leikkaa piirakka palasiksi. 


Ohje on Kinuskikissan Helpot suosikit -kirjasta.




sunnuntai 21. elokuuta 2016

Lego-kakku

Eilen oli veljeni nimipäivä, joten tein hänelle tälläisen kakun. Idean sain MyCupcakeAddiction-Youtube kanavalta.

Pohja:

4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan lastalla käännellen. Voitele leipävuoka ja laita pohjalle leivinpaperia. Nosta 200 asteiseen uuniin noin 20-30 minuutiksi. Jäähdytä pohja. Leikkaa kakku puoliksi ja kaikilta sivuilta pienet suikaleet pois. Säästä kuitenkin yli jääneet palat.

Voikreemi:

125 g margariinia
1 tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vanilja- ja tomusokeri muutamassa erässä voin joukkoon samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovasti mikrossa miedolla lämmöllä. 

Kakun tekeminen:

Lego-kakun päällä olevat tapit on tehty sulattamalla noin puoli pussillista Candy Melts -suklaata minimuffinipellille. Väliin voit halutessasi laittaa esim. Skittlessejä. Kakun päälle tarvitsee 8 tappia, mutta tee varmuuden vuoksi pari ylimääräistä. Laita pelti jääkaappiin jähmettymään, kunnes niitä tarvitaan.

Lego-kakku aloitetaan levittämällä sulanutta suklaata leipävuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin jähmettymään 15 minuutiksi.

Tee samalla tavalla toinen kerros suklaata. Laita ensin jääkaappiin noin 15 minuutiksi ja sen jälkeen vielä 5 minuutiksi pakastimeen. Tämän jälkeen voit testata varovasti lähteekö suklaa pois vuoasta, mutta laita se kuitenkin takaisin!

Levitä pohjalle vähän voikreemiä ja laita toinen kakkulevyistä voikreemin päälle. Tämän jälkeen levitä taas kerros voikreemiä ja toinen kakkulevy päälle. Mikäli reunoille jää koloja voit täyttää kolot ylijääneillä kakunpaloilla tai voikreemillä.

Lopuksi sulata vielä suklaata ja levitä kakun päälle. Nosta kakku jääkaappiin vielä 15-20 min.

Irroita suklaatapit ja liimaa ne sulalla suklaalla kiinni kakun pintaan.

Alla kuvia eri työvaiheista.












torstai 18. elokuuta 2016

Mustikkapiirakka

Löysin tämän ohjeen Miisas -Youtube-kanavalta ja ajattelin kokeilla :)















Pohja:
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kauraleseitä
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria


Täyte:
1 prk kermaviiliä
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
sokeria maun mukaan

Mustikoita tai muita marjoja päälle!

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon kananmuna.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja kaada vähitellen taikinan joukkoon.
Voitele vuoka.
Kaada taikina vuokaan, levitä joka puolelle ja halutessasi nosta vähän reunoille.
Kaada päälle haluamasi määrä mustikoita.
Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada mustikoiden päälle tasaisesti.
Laita vuoka uuniin 175 asteeseen noin 30 minuutiksi.

lauantai 6. elokuuta 2016

Mansikkakakku

Tein tämän kakun noin 2 viikkoa sitten, kun olin mummon ja vaarin mökillä :)
Kakun välissä ja päällä on kermavaahtoa ja mansikoita pilkottuina.
Kakun kostutin maidolla johon oli sekoitettu vaniljasokeria.

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mutakakku hedelmillä

Olimme 2,5 viikkoa Euroopassa autolla ( Saksa, Tsekki, Itävalta, Slovenia ja Kroatia ). Paluumatkalla Itävallassa söin tälläisen jälkiruoan ja ajattelin itse kokeilla tehdä samanlaisen :) Vähän erilainen tuli, mutta maistui silti yhtä hyvältä!




Ravintolan annos 
Itsetekemäni annos


Käytin pienien mutakakkujen tekoon ohjetta, joka on jo blogissani. Paistoin niitä vain 15 min. Ohjeeseen pääset painamalla tästä.

Annoksen koristeluun käytin: hunajamelonia, kiiviä, viinirypäleitä, mansikoita, kermavaahtoa, vaniljajäätelöä, vohvelitikkuja ja ananaskirsikoita.

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Syntymäpäiväkakkuni

Täytin pari päivää sitten 13 vuotta, joten tein itselleni kakun :) Samalla, kun valmistin kakkua kuvasin videota, joka on nyt Youtubessa :) Tässä linkki videoon: Syntymäpäiväkakkuni

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Raparperi-mansikkapiirakka

Leivoin huvin vuoksi tälläistä piirakkaa ja hyvää tuli! Ohje on puolitettu alkuperäisestä ohjeesta ja piirakkaa tuli pieni uunipellillinen :)

Pohja:
6 dl vehnäjauhoja
2 1/4 dl sokeria
1 1/2 tl soodaa
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
180 g margariinia
1 kananmuna
1 1/2 dl piimää

Täyte:
n. 5 dl mansikoita ja raparperin paloja
375 g maitorahkaa
2 kananmunaa
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/4 dl sitruunamehua 

  1. Sekoita kuivat aineet
  2. Sulata rasva ja lisää joukkoon
  3. Jaa taikina kahteen osaan, lisää toiseen osaan munat ja piimä
  4. Levitä munapiimätaikina uunipellille
  5. Pilko raparperit ja mansikat ja laita ne taikinan päälle
  6. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä raparperin ja mansikoiden päälle
  7. Lopuksi ripottele jäljelle jäänyt muruseos rahkan päälle
  8. Paista 175 asteessa n. 45-60 min.
Ohje on mukailtu Kinuskikissa.fi sivustolta.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Mustikkamuffinit

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
1/2 rkl leivinjauhetta
100 g margariinia
1 1/2 dl maustamatonta jogurttia
2 kananmunaa
2 dl mustikoita

Sulata margariini ja anna jäähtyä.
Sekoita kuivat aineet keskenään.
Sekoita sulatettu margariini, jogurtti ja kananmunat keskenään toisessa kulhossa.
Yhdistä voimunaseos ja jauhoseos keskenään.
Sekoita taikina tasaiseksi kuitenkaan vatkaamatta sitä.
Lisää lopuksi taikinaan mustikat nuolialla käännellen.
Jaa taikina vuokiin.
Muista jättää kohoamisvaraa
Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia.

Ohje on mukailtu Mustikkasuuleipoo -blogista.

Äitienpäiväkakku

Hyvää äitienpäivää vielä näin jälkikäteen!

Sisällä on:
-banaania
-minttu-suklaa rahkaa
-kermavaahtoa
-marianne rouhetta

Koristeet ovat sokerimassasta.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Broileri-fetakolmioleivät

3 rkl öljyä
450 g broilerinfileesuikaleita
1/2 tl suolaa

1 dl punaista pestoa
200 g ruohosipulituorejuustoa
200 g ranskankermaa
100 g fetajuustoa
150 g tuorekurkkua
mustapippuria

paahtoleipäviipaleita
tuoretta basilikaa

Kuumenna öljy pannulla ja paista broilerinfileesuikaleet. Mausta suolalla.

Silppua broileri pieniksi kuutioiksi ja sekoita joukkoon pesto. Vatkaa sähkövatkaimella joukkoon tuorejuusto ja ranskankerma. Pilko feta ja kurkku pieniksi kuutioiksi ja lisää seokseen. Mausta mustapippurilla.

Levitä täytettä kahden paahtoleipäviipaleen väliin ja päälle. Leikkaa leivät kolmioiksi. Koristele basilikalla.

Ohje mukailtu Hellapoliisin ohjeesta.

Vaalea leipä

6 1/2 dl vehnä- ja sämpyläjauhoja
172 dl kauraleseitä
1 pss kuivahiivaa
3 dl vettä
2 tl suolaa
1 1/2 tl ruokosokeria
2 rkl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen 42 asteiseen veteen.
Vaivaa taikinaa ja kohota liinan alla 1 h.
Muotoile taikinasta jauhotetulla alustalla yksi iso leipä ja kohota vielä 30 min.
Voitele kananmunalla.
Paista 180 asteisessa uunissa 20-30 min.


perjantai 8. huhtikuuta 2016

Gluteenittomat muffinssit

Leivoimme näitä tänään kaverini kanssa :)

125 g margariinia
2 dl sokeria
2 kananmunaa
4 1/2 gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
2 rkl kaakaojauhetta
1 1/2 dl maitoa

Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää yksi muna kerrallaan voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.


Ohje on MTV.fi sivustolta.









torstai 24. maaliskuuta 2016

Omenapiirakka

Tämän piirakan tein jo hiihtolomalla, mutta sain vasta nyt kirjoitettua sen tänne :)

Murotaikina:
100 g margariinia
2 dl sokeria
n. 4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 kananmuna

Täyte:
omenahilloa
3-5 omenaa

Valmista ensin murotaikina. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon vehnäjauhot, suola ja viimeiseksi kananmuna. Sekoita taikina tasaiseksi. Älä vaivaa liikaa, jotta murotaikina säilyttää mureutensa. Ota taikinasta noin 1/3 ja kääri se kelmuun. Tee samoin toiselle osalle. Laita hetkeksi jääkaappiin.

Painele isompi määrä vuoan pohjalle ja sen reunoille. Laita pohjan päälle omenahilloa ja pilkottuja omenan palasia. 

Kauli toinen osa taikinasta levyksi. Leikkaa veitsellä sen paksuisia suikaleita kuin itse haluat. Nostele ne piiraan päälle haluamallasi tavalla.

Paista 160 asteisessa uunissa noin 40-60 min tai kunnes kypsä.



tiistai 8. maaliskuuta 2016

Juustoskonssit

Tein näitä mummolassa iltapalaksi.

4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl sokeria
50 g margariinia
2 dl maitoa
1 dl juustoraastetta

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Nypi sekaan pehmeä margariini. Lisää neste ja juustoraaste nopeasti sekoittaen. Älä vaivaa taikinaa. Taputtele taikina jauhotetulle alustalle 3 cm paksuiseksi levyksi. Ota muotilla ta lasilla levystä halkaisijaltaan noin 6 cm:n kokoisia skonsseja. Sivele skonssit kananmunalla, johon on sekoitettu vähän maitoa. Ripottele halutessasi päälle juustoa. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Kolmen suklaan juustokakku

Pohja:
1/2 pkt Daniela vaniljanmakuisia täytekeksejä
50 g margariinia

Täyte:
6 dl vispikermaa
540 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g Fazer premium tummaa leivontasuklaata
150 g Fazer Sininen maitosuklaata
150 g Fazer valkoista leivontasuklaata
3/ 4 dl sokeria
6 liivatelehteä
3 rkl maitoa

Murskaa keksit.
Sulata margariini ja lisää se keksimurujen joukkoon.

Vuoraa irtopohjavuoka ( 24 cm ) leivinpaperilla.
Painele keksiseos hyvin vuoan pohjalle.
Nosta vuoka hetkeksi kylmään, jotta pohja kovettuu.

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen kolmeen eri kulhoon. ( Jokaiseen tulee siis 2 liivatelehteä. )

Sulata tumma suklaa.
Vaahdota kerma.
Lisää kerman joukkoon tuorejuusto ( 180 g ) ja sokeri ( 1/2 dl ).
Lisää joukkoon myös sulatettu suklaa.
Kuumenna 1 rkl maitoa kiehuvaksi ja liuota siihen 2 liivatelehteä.
Sekoita liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon.
Levitä täyte keksipohjan päälle ja nosta kakku kylmään.

Valmista keskimmäinen kerros samalla tavalla, mutta maitosuklaasta.
Lisää täytteeseen vain 1/4 dl sokeria.
Levitä täyte edellisen kerroksen päälle.

Valmista viimeinen kerros samalla tavalla, mutta valkosuklaasta.
Tämän täytteen joukkoon ei lisätä ollenkaan sokeria.

Nosta kakku jääkaappiin, kunnes se on jähmettynyt.

Ohje on K-ruoka -sivulta. Kuvan kakussa täytettä on puolet ohjeen määrästä.


Rocky road brownies


Olin hiihtolomalla laivalla ja siellä jälkiruoaksi oli tämän kaltaista herkkua ja se oli todella hyvää, joten tahdoin itsekin kokeilla :)

Pohja:
150 g suklaata
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
2 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
125 g margariinia
2 dl sokeria
3 kananmunaa

Päälle:
70 g suklaata
100 g minivaahtokarkkeja

Sulata pohjan suklaa.
Sekoita vehnäjauhot, mantelirouhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe.
Vaahdota margariini ja sokeri.
Lisää munat yksitellen vaahdon joukkoon ja ripottele joukkoon välillä jauhoseosta.
Rytistä leivinpaperiarkki kädessäsi palloksi ja laita se hyvin lasivuokaan.
Levitä taikina vuokaan ja paista 175 asteessa noin 20 min. ( Taikinan kuuluu jäädä vähän mutaiseksi. )

Sekoita keskenään rouhittu suklaa ja vaahtokarkit.
Levitä seos uunista otetun brownies-pohjan päälle tasaiseksi kerrokseksi ja laita uuniin vielä viideksi minuutiksi.
Leikkaa jäähtynyt rocky road brownies paloiksi.

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Pataleipä

Kokeilin tehdä itse tätä leipää iltapalaksi :)

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sämpyläjauhoja
2 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
3 1/2 dl vettä

  1. Yhdistä kulhossa kuivat aineet. Lisää lämpöinen (+42 astetta) vesi ja sekoita nopeasti. Älä vaivaa taikinaa! Peitä kulho kelmulla ja jätä taikina huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi. Mitä pidempi kohotusaika on, sitä enemmän leipään syntyy makua.
  2. Kumoa taikina reilusti jauhotetulle pöydälle. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä leivinliinalla ja anna kohota vielä puoli tuntia.
  3. Pane kannellinen, 2-3 litran uunipata kylmään uuniin ja käännä termostaatti 225 asteeseen. Kun taikina on kohonnut pöydällä puolisen tuntia, ota kuuma pata uunista ja nosta taikina tulikuumaan pataan. Tee pinnalle muutama koristeviilto ja ripausta päälle hivenen jauhoja niin saat kauniin leivän. Pane kansi päälle ja nosta pata uuniin puoleksi tunniksi.. Ota tämän jälkeen kansi pois ja jatka paistamista vielä vartin verran.
  4. Ota pata uunista ja kumoa leipä. Se irtoaa padasta helposti. Älä peitä leipää leivinliinalla, jotta se säilyttää rapean kuorensa.

Resepti on Kotilieden nettisivustolta.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Ystävänpäivämuffinssit

Hyvää ystävänpäivää jo vähän etukäteen :) Kuvasin näiden muffinssien teosta myös videon, jonka löydätte YouTubesta nimellä: Riian herkkupuoti.


3 1/2 dl vehnäjauhoja
3 1/2 tl leivinjauhetta
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl maustamatonta jogurttia
3 kananmunaa
minivaahtokarkkeja

Sekoita sokeri, vaniljasokeri, leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään. Vatkaa maustamaton jogurtti ja kananmunat keskenään tasaiseksi. Lisää jogurtti-kananmuna seokseen vuorotellen jauhoseosta ja sulatettua margariinia. Täytä vuoat puolilleen, laita päälle minivaahtokarkkeja ja päälle vielä vähän taikinaa. Paista 180 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Koristeluun käytin punaista, vaaleanpunaista ja valkoista sokerimassaa.

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Minecraft- ja Frozen-täytekakut

Viime viikon sunnuntaina veljelläni ja siskollani oli sukulaissynttärit ja teimme heille kummallekin kakut :)


Veljeni Samin kakku ( Minecraft )

Kakkupohja on gluteenittoman jauhoseospussin ( Sunnuntai ) kyljestä, mutta lisäsimme siihen vähän kaakaojauhetta.


Sisälle laitoimme kuningatarhilloa ja mustikkarahkaa, johon oli sekoitettu kermavaahtoa.






                                                                             

Siskoni Reetan kakku ( Frozen )

   Sisällä on banaania, persikkaa ja kermavaahtoa.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Oreo-minijuustokakut

Löysin ohjeen Mmiisas -youtubekanavalta ja halusin kokeilla :)


400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk smetanaa
1,25 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 kananmunaa
Oreo- tai dominokeksejä

Vatkaa kaikki ainekset keskenään ( paitsi keksit ). Laita jokaisen muffinivuoan pohjalle kokonainen keksi ja lisää päälle täytettä. Murskaa päälle keksin palasia. Paista 130 asteessa 20-30 minuuttia. Anna hetki jäähtyä ja laita juustokakut vähintään kolmeksi tunniksi jääkaappiin.