perjantai 29. elokuuta 2014

Brita-kakku

Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 valkuaista
1 1/2 dl mansikan makuista tomusokeria
50 g mantelilastuja

Täyte:
250 g vaniljatuorejuustoa
150 g marjoja
sokeria maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa

Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää vaahtoon keltuaiset vatkaten sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito vuorotellen. Levitä taikina öljytylle leivinpaperille ohueksi levyksi. ( Älä paista vielä! )

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää mansikan makuista tomusokeria vähitellen koko ajan vatkaten. Levitä marenkiseos pohjan päälle ilmavasti. Ripottele pinnalle mantelilastuja. Paistaa pohjaa 175 asteessa  n. 20 minuuttia kunnes marenki hieman ruskistuu.

Anna pohjan jäähtyä, tee sillä välin täyte.

Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää joukkoon tuorejuusto ja marjat sekä hieman sokeria ja vaniljasokeria.

Leikkaa pohja kahteen osaan ja täytä tuorejuustoseoksella. Siivilöi pinnalle tomusokeria.

Aleksanterin leivokset

Tätä tein Dr. Oetker kisaan. Ohje on heidän sivuiltaan.

  • Pohja:
  • 200 g voita
  • 1 dl taloussokeria
  • 1 kananmuna
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl vaniljasokeria
Väliin:
  • 2 dl hilloa

  • Päälle:
  • Vaaleanpunaista tomusokerikuorrutetta
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää huoneenlämpöinen kananmuna voimakkaasti vatkaten.

Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään ja lisää vaahtoon. Sekoita tasaiseksi.

Levitä taikina ohueksi, noin 5mm paksuiseksi levyksi leivinpaperin päälle uunipellille. Paista kunnes levy on hieman tummentunut reunoilta, mutta vielä pehmeä.
Lämpötia: 170°C
Kiertoilmauuni: 150°C
Asetukset: keskitasolla
Paistoaika: noin 15 - 20 min.
Leikkaa pehmeä levy kahdeksi samanmuotoiseksi ja kokoiseksi palaksi ja siisti reunat. Levitä hillo toiselle levylle ja nosta toinen levy päälle. Levitä tomusokerikuorrute tasaiseksi levyjen päälle. Voit halutessasi koristella leivokset vielä tilanteeseen sopivilla koristerakeilla.
Leikkaa levy sopivan kokoisiksi paloiksi terävällä veitsellä. Leivokset ovat parhaimmillaan, kun ne ovat saaneet seistä vähintään yön yli suljetussa rasiassa.

perjantai 15. elokuuta 2014

Porkkanakakku

Tätä tein pariviikkoa sitten viikonlopun kunniaksi :)

200 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl kuohukermaa
3 porkkanaa

Kuorrutus:

200 g tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
20 g sulatettua voita

Vaahdota huoneen lämpöinen voi ja sokeri, lisää kananmunat yksitellen joukkoon. Sekoita kuivat aineen keskenään ja lisää ne sitten siivilällä taikinan joukkoon vuorotelllen kerman kanssa puuhaarukalla sekoittaen. Lisää taikinaan raastetut porkkanat ja kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.

Valmista kuorrutus vatkaamalla tuorejuusto, tomusokeri ja sulatettu voi sekaisin. Levitä seos jäähtyneen kakun päälle.


tiistai 5. elokuuta 2014

Mansikkatartaletit

Näitä tein huvikseen mansikka-ajan kunniaksi!

225 g valmista  murotaikinaa

150 g mascarponejuustoa
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
mansikoita tai muita marjoja

Kaulitse murotaikina ja leikkaa siitä pyöreitä piirakkapohjia. Painele piirakkapohjat voidellun muffinssipellin koloihin. Vuoraa piirakkapohjat esim. leivinpaperilla ja täytä kuivatuilla herneillä. Paista 220 asteessa 10 minuuttia. Poista herneet ja leivinpaperit ja laita piirakkapohjat uuniin vielä 4 minuutiksi. Irrota jäähtyneet piirakkapohjat pelliltä varovasti.

Täytä jäähtyneet piirakkapohjat mascarponejuusto-tomusokeri-vaniljasokeriseoksella. Koristele mansikan paloilla :)