sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tomaattipasta

Löysin tämän ohjeen Instagramista ja ajattelin kokeilla.

2 prk tomaattimurskaa
1 1/4 dl vettä
1/2 dl oliiviöljyä
1 1/2 dl tuoretta basilikaa
2 rkl oreganoa
4 valkosipulinkynttä
2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
4 dl kierrepastaa

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja kaada oliiviöljyllä voideltuun uunivuokaan. Viipaloi halutessasi päälle tomaattia. Paista 230 asteessa noin 40-45 minuuttia.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Texmex-salaatti

Tein tätä äidilleni ja minulle lounaaksi.

Kurkkua
Tomaattia
Fetaa
Jauhelihaa, jonka maustoin tacomausteella
Juustoraastetta
Salaattia
Taco-dippiä
Nachoja

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Puolukkamuffinssit kinuskikuorrutteella

Näitä muffinsseja tein meille jouluksi.

Muffinssitaikina:

2 kananmunaa
2 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,25 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
2 dl kermaa
3 rkl oliiviöljyä
100 g valkosuklaata
2 dl puolukoita

Täyte:
250 g mascarponejuustoa
1/2-1 dl kinuskikastiketta

Muffinssien valmistus:

Vaahdota kananmunat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen öljyn ja kerman kanssa. Lopuksi lisää puuhaarukalla sekoittaen suklaarouhe ja puolukat. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

Täytteen valmistus:

Sekoita ainekset keskenään ja pursota muffinssien päälle.