sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Bataattiranskalaiset ja guacamole

Bataattiranskalaiset:

1 bataatti
3 rkl oliiviöljyä
1 1/2 tl paprikajauhetta
1 1/2 tl valkosipulirouhetta
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 tl mustapippuria

Pese ja halutessasi kuori bataatti.
Pilko bataatti ranskalaisiksi.
Laita ranskalaiset ja muut aineet kulhoon ja sekoita käsin.
Levitä ranskalaiset leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista ranskalaisia 225 asteessa noin 20-30 minuuttia.

Guacamole:

1 pieni sipuli
1 tomaatti
1 avokado
1/4 tl suolaa
1/4 tl chilijauhetta

Murskaa avokado.
Lisää avokadon joukkoon pilkotut tomaatti, sipuli ja lopuksi mausteet.
Anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.




sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Friikkipirtelö

Tässä ohje friikkipirtelöön, jonka itse tein :)


Vaniljajäätelöä
Maitoa
Kermavaahtoa
Banaania
Suklaa- ja kinuskikastiketta
Keksinmurusia
Suklaarakeita


Sekoita keskenään maito ja jäätelö.
Kaada mukiin.
Vatkaa kermavaahto ja lisää joukkoon sokeria.
Pursota kermavaahto juoman päälle.
Koristele annos banaanilla, keksinmurusila, suklaarakeilla sekä suklaa- ja kinuskikastikkeilla.