perjantai 5. kesäkuuta 2015

Texmex-risotto ja villin lännen salaatti


Olin tällä viikolla Marttojen kokkikurssilla Helsingissä. Siellä tehtiin mm. tätä ruokaa ja leivottiinkin :)

Risotto

400 g jauhelihaa
1 sipuli
paprikajauhetta
pippurisekoitusta
2 valkosipulin kynttä
2 dl riisi & monivilja-sekoitusta
5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1/2 prk papuja tomaattikastikkeessa
 2-3 rkl tomaattisosetta
( hieman chiliä, jos haluaa )

Kuullota silputtua sipulia pannulla, lisää jauheliha ja ruskista. Mausta paprikajauheella, pippurisekoituksella ja murskatulla valkosipulilla. Lisää riisi & moniviljasekoitusta. Sekoita. Lisää vesi ja lihaliemikuutio. Keitä hiljalleen kannen alla 15 minuuttia. Lisää pavut, tomaattisose ja mahdollinen chili. Hauduta vielä 5 minuuttia.


Salaatti

75 g pekonia
4 viipaletta vaaleaa leipää
jäävuorisalaattia
kurkkua
kirsikkatomaatteja
pala cheddar-juustoa

Salaatinkastike:
1 rkl viinietikkaa
5 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
1 valkosipulinkynsi

Valmista ensin kastike. Sekoita viinietikka, öljy, suola ja murskattu valkosipuli.
Leikkaa pekoni viipaleiksi ja paista kuumalla pannulla omassa rasvassaan rapeaksi. Valuta talouspaperin päällä. Leikkaa leipäviipaleet kuutioiksi ja paista kuumalla, kuivalla pannulla kellanruskeiksi. Leikkaa salaatti suikaleiksi ja levitä laakealle tarjoilulautaselle. Leikkaa juusto kuutioiksi ja levitä salaatin päälle. Levitä salaatin päälle myös leipäkuutiot, kirsikkatomaatin puolikkaat ja kurkkupalat. Ripottele pinnalle vielä pekonipalat. Valuta kastike salaatin päälle vasta juuri ennen tarjoilua.


Risoton ja salaatin ohjeet ovat Marttojen kokkikurssilta hieman mukailtuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti